Koirakoulu Homeetta

Laumalenkit

Tarjolla on lauma-/ryhmälenkkejä, joko kouluttajien kanssa ja/tai muiden asiakkaiden seurassa. Vertaistukea ja samanhenkistä lenkkiseuraa voi löytää Homeetan salaisesta Facebook-ryhmästä. 

Leikin opettelu

Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa osallistua ryhmä- tai yksityistunnille, jolla opetellaan leikkimään koiran kanssa oikein. Oikeanlaisen leikin avulla koiran vireen säätely onnistuu helposti, ja koiran vietteihin vetoavan leikin avulla saadaan koiralle luotua haasteita elämään.

Oikeanlainen leikkiminen on tärkeää saalisviettiselle ja taistelutahtoiselle koiralle, sekä parantaa ja ylläpitää korjattua suhdetta. Etenkin nuoren koiran kanssa on tärkeää purkaa energiat yhdessä.

Koulutusta tukeva kotihoito

Tervetulleita ovat ongelmakoirakoulutuksessa olevat tai sen läpikäyneet koirat. Voidaan yhdistää myös sisäkoulutukseen, jonka hinta sovitaan tapauskohtaisesti koiran vaativuuden mukaan.

Hoidon ehtona on, ettei koira ole vaaraksi muille koirille, kissalle tai lapsille.

Homeetan videogalleria

Kanavalla yli 200 koirankoulutusvideota

Koulutusvideot

Lisätietoja

Tämän erittäin kiihkeän koiran kouluttaminen ei ollut helppoa mutta näkemällä vaivaa saatiin tuloksia aikaan.  😊

Tietoa evästeistä
Koirakoulu Homeetta

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.