Arviointikäynnistä eteenpäin
Käynnit toteutetaan yksityisopetuksena. Lisäkoulutusta voidaan pitää tarpeen mukaan. Arviointikäynti ei sido jatkokoulutukseen.
Hätätapauksille (muun muassa nuoret pahasti purevat tai tappelevat koirat) on varattu ”paniikkiaikoja”, keskimäärin koulutukseen on 8-10 viikon jono. Ennakoi siis hieman, jos olet avun tarpeessa ja soita ennemmin pian kuin sitten kun on jo todella kiire avulle.
Pyrimme purkamaan jonoa yhteistyössä Koirakoulu Laumaamon kanssa, jolloin on mahdollista päästä nopeammin koulutukseen kun koulutuksesta vastaa 2 kouluttajaa. Laumaamo sijaitseen. 13 min ajomatkan päässä Korialta. Koirakoulu Laumaamo
Huomaathan, että esitietolomake tulee olla täytettynä ennen arviointikäyntiä.
Videoita ongelmakoirakoulutuksesta
Arviointikäynti
1. koulutuskäynti
2. koulutuskäynti
3. koulutuskäynti
Ennen ja jälkeen
Koulutuksen jälkeen hoidossa
Homeetan videogalleria
Kanavalla yli 200 koirankoulutusvideota
Koulutusvideot
Tämän erittäin kiihkeän koiran kouluttaminen ei ollut helppoa mutta näkemällä vaivaa saatiin tuloksia aikaan. 😊
Lapinkoira ja pikkuinen seropi tulivat neuvolatunnille. Neuvolan jälkeen jatkettiin muutamalla koulutuskäynnillä, jossa vaikutettiin koirien asenteeseen omistajan käytöstä muuttamalla. Muutosvideo 15.
Nuoren sakemannin koulutus kesti muutaman viikon. Tuloksena rauhallinen tottelevainen sosiaalinen koira. Koulutus perustuu laumavietin hyödyntämiseen ja omistajan käytöksen muuttamiseen siten ettei koiran tarvitse puolustaa.
Alkutilanteessa koirien kanssa on klassiset ongelmat, hihnassa vetoa, kontaktin puutetta, korvat ja koirat katoaa. Koulutuksen jälkeen, 4 käyntikertaa kouluttajalla, ovat valmentaneet omistajan toimimaan kuten laumanjohtajan kuuluukin. Koirat ottavat kontaktia ja pitävät omistajaa kaikin puolin merkittävänä laumanjäsenenä. Koulutuksen yksi osa-alue on opettaa omistajaa toimimaan siten että oikeastaan ainoa joka ohitusharjoitusta tarvitsee, on omistaja.
Tämän ulkomaan rescue-koiran omistaja oli saanut häätöuhkan koiran haukkumisen vuoksi. Koira ei ollut päässyt pariin vuoteen enää vapaaksi koska oli juossut riistan perään. Ohitukset eivät sujuneet aikaisemmin oikein mistään ohi. Joskus oli karatessaan käynyt pikku koiran päälle. Kahdessa viikossa eroahdistus väheni huomattavasti, kolmessa loppui. Nyt ohitukset sujuvat hihnassa ja vapaana ja koira pääsee metsään juoksemaan hallitusti. Muutosvideo 12.
Koulutukseen tulon 1. ongelma oli koirien satunnaiset yhteenotot. käytöstestin perusteella päätettiin ettei yhteiseloa kannata jatkaa sillä vanhempi nartut(amstaffi) olisi tod.näk. kärsinyt corson kanssa. Amsulla pysyi koti perhepiirissä. Ennen koulutusta koirat eivät loppupeleissä hallinnassa vaikka niille koulutetut asiat toimivatkin hienosti ilman häiriöitä. Koulutuksen jälkeen asiat ovat enemmän kuin mallillaan. Muutosvideo 4.