Mikä on Homeetta?
Homeetta koirakoulun nimi juontaa yrityksen perustamisen alkuajoista, vuodelta 2006, jolloin toiminta nojasi koulutettuun homekoiraan. Koiran menehdyttyä, ja toisen koiran puuttuessa, haavoittuvainen homekoirayritys joutui tarkistamaan toimialojensa painotusta.
Homeetta panosti heti agilitykenttään ja laadukkaaseen alkeisopetukseen, ongelmakoirakoulutukseen ja hierontaan, sekä ihmisten että eläinten. 2009 Maria sai olla mukana Eläinsairaala Sykkeen perustamisen ajoilta sairaalassa kiireapulaisena. Myöhemmin siunaantui tilaisuus ostaa koiraurheiluhalliksi sopiva kasvihuone.
Asiakkaita on vuosien aikana käynyt ympäri Suomen, nykyään puolet ongelmakoira-asiakkaista on ns. pitkänmatkalaisia.
Homeetan toiminta on läpinäkyvää. Koulutustilanteista julkaistaan aktiivisesti videoita Homeetan YouTube-kanavalle.
Maria Lind
Homeetassa koirakouluttajana toimii Maria Lind.
Maria on suorittanut eläintenkouluttajan aikuisopintoja Amiedussa, Helsingissä 2011-2013. Marialla on myös pitkän linjan kokemus agilitysta. Lisäksi Maria on opiskellut Hieronta Akatemian klassisen- ja urheilu-ja koirahierontakoulutuksen. Yrittäjän ammattitutkinnon ja UrsusProgram Mind coach stressinhallintavalmentajakoulutuksen.
Työkaverit

Tahvo
Cockerspanieli s. 2015

Eros
s. 2021

Unna
Sekarotuinen
s.2018

Amor
s. 2021

Macken
Borderterrieri
s.2012

Nuka
synt. 2015

Kola
synt. 2020
Essin viihdepläjäys

Ongelmakoirakoulutus ↠
Ongelmakoirakoulutuksen päätavoite on, että koiran ja ihmisen välillä syntyy keskusteluyhteys ja että ihminen oppii kuuntelemaan, lukemaan ja puhumaan koiraa.

Pentutestaus ↠
Testinä käytetään Campbellin pentutestiä muokattuna. Testi tehdään noin 7-viikkoisille pennuille.

Agilitykentän vuokraus ↠
Homeetan aidattu agilitykenttä sijaitsee Kouvolan keskustan lähellä, kasarmialueen sisällä vehreän kuntopolun keskellä.